Kokemuksia

 

Olen itsetuntemuksen matkallani saanut Paloma Developmentin webinaareista ja materiaaleista hyvät matkaeväät, jotka ravitsevat minua vielä pitkään. Matka, johon todellakin kannattaa panostaa, jos haluat kasvaa ja elää vieläkin merkityksellisempää elämää!  

Olen kirkastanut elämäntehtävääni ja saanut työtäni tukevia, hyviä näkökulmia vuorovaikutukseen liittyen. On ollut ilo oppia ja ihmetellä elämää ja itseään. Yhteisön avulla olen selkeyttänyt sitä, kuka olen ja keneksi haluan kehittyä. Iso kiitos

Jarna Tanskanen, liiketoimintapäällikkö ja business coach

 

Olen oivaltanut tänä vuonna monta hyvää ja itseä vapauttavaa asiaa olemalla mukana tässä yhteisössä. Henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut valtavia muutoksia.  

Olen saanut kylmiä väreitä kuunnellessani Ilonan ja Iran keskusteluja. Kylmät väreet olivat minulle merkki itseä koskettavasta asiasta. Inspiroidun teidän tavasta olla läsnä ja puhua asioista. Syvemmät teemat ovat herättäneet tunteita hyvällä tavalla.

Marjut Nupponen

 

Jäsenyys kattaa monipuoliset teemat, joiden käsittelyssä on ollut henkilökohtainen ote. Juuri tämä on erottanut Paloma-yhteisön muista podcasteista, verkkokoulutuksista ym., sillä siitä nimenomaan tulee se tunne, että tätä tehdään yhdessä, enkä ole pelkkä vastaanottaja. 

Olen nauttinut siitä, että Paloma Development yhteisö on tarjonnut uusia ja raikkaita ajatuksia oman elämän tarkasteluun. Itselleni kuitenkin ehkä kaikkein suurin anti on ollut sellainen yhteisöllisyyden tunne, joka muodostuu, kun kaikki ulkoiset tittelit ym. on karsittu ja huomaa, että lopulta me kaikki ihmiset olemme hyvin samanlaisia. Ja kasvun hetkellä, kun olemme haavoittuvimmillamme, olemme lopulta aidoimmillamme ja kauneimmillamme. Tätä kauneutta ja vertaiskulkijuutta tämä yhteisö on tarjonnut minulle.  

Sanat ovat ankkureita ajatuksille ja tunteille ja minulle tämä yhteisö on ollut apuna sanojen löytymiseen. Ihan kaikkea ei onneksi tarvitse itse omassa elämässään käydä läpi, vaan voimme oppia myös toisten kokemuksista. Se on tämän yhteisön arvo! Kiitos kanssakulkijoille!

Kaisa Laine

 

Tämä uuden tyyppinen valmennusmuoto yhdistettynä yhteisöön on ollut erinomainen ja kekseliäs innovaatio! Koen, että Ilona ja Ira ovat itse aidon innostuneita ja motivoituneita kaikista näistä asioista, ja se innostus tarttuu!

Kaikki materiaali on ollut korkeatasoista ja innostavaa. Erityisen koskettavaa on ollut omakohtaisuus ja avoimuus, mikä kulttuurissamme on edelleen vierasta ja liian vähäistä. Jakaminen ja vertaistuki, sen oivaltaminen ettei ole ainoa, on ollut itselleni suuri lahja tunteen tasolla. Lisäksi arvostan suuresti saamaani todella arvokasta tietoa.

SYDÄMELLINEN KIITOS!

Päivi Rissanen, sosiaalipsykologi, työyhteisösovittelija, ammattimuusikko, väitöskirjatutkija (TaiY)

 

Olette saaneet minut pysähtymään perustavanlaatuisten asioiden äärelle. En ole koskaan aiemmin ajatellut näin kuumeisesti kuukausitolkulla. Joskus tuo ajattelun määrä pyörryttää, mutta kuka on sanonut, että kasvaminen olisi helppoa hommaa. 

Elämä kriisiytyy aika-ajoin. Silloin on suurinta vahvuutta lähteä tutkimaan mitä kaikkea on backstagella. Olen onnellinen, että minussa on ollut jaksamista etsiä vastauksia myös tämän yhteisön kautta. Ja vastauksia olen löytänyt. 

Pidän välittömästä ja rehellisestä tyylistä. Se, ettei ketään meistä ole säästetty kolhuilta välittyy tekemisessänne voimallisesti, ja antaa tukea omasta vuoristoradasta selviytymiseen - ja myös siitä nauttimiseen. 

Anne

 

Minulle tämä matka on ollut todella henkilökohtainen, enemmän kuin osasin ajatella liittyessäni mukaan. Elämä toi isoja asioita eteeni ja erityisesti ohjelman joustava toteutus on ollut tärkeä. Arvostan todella, että asioihin voi palata omaan tahtiin.

Itsen hylkääminen oli todella pysäyttävä ja havahduttava ilmiö. Pelkästään se, että sanoititte ilmiön ja toitte sen näkyväksi avasi silmäni, että tätähän juuri olen vuosia tehnyt. Olen oppinut, että muut laitetaan etusijalle. Myös Iran nostot näkyväksi tulemisen pelkoon liittyen ovat resonoineet vahvasti.

Nyt agendallani on tulevan vuoden suunnittelu ja luennoista ja materiaaleista on siinä arvokasta tukea. Aion kuunnella luennot uudestaan ja ottaa uudelle materiaalille aikaa myös jatkossa.

Haluan pysyä mukana tässä kyydissä, jossa on näin mahtavan rehellinen ja inhimillinen meininki, ja aidosti tilaa kasvaa. On ihan mahtava fiilis kokea olevansa omiensa joukossa!

Minna

 

Olen saanut ajatteluuni avaruutta! Itseopiskeltavat aihealueet ovat selkeitä ja olenpitänyt kuukausittaisista webinaareista ja niiden aiheista. Hyvä, että hengellisyys ja henkisyys ovat mukana.

Yhteisön jäsen

OK5 Oy 3321275-5
Eteläesplanadi 2, 00130 Helsinki
[email protected]

Laskutustiedot

© 2024 OK5 Oy